• klubitalo@hameenklubitalo.fi
  • Puheenjohtaja Markku Törnblom 040-753 3343 / Klubitalo 050-5580540

Klubitalon tulevaisuus

  • 0

Klubitalon tulevaisuus

Klubitalon toiminnalle etsitään uutta taustayhdistystä joka voisi jatkaa toimintaa toukokuusta eteenpäin. Klubitalon toiminta ja sen vaikutukset ovat kuitenkin erittäin hyviä.
Klubitalon toimintaan voi myös mahdollisesti tulla tauko, kun uutta taustayhdistystä sekä uusia tiloja etsitään. Klubitalolla toimiville ryhmille pyritään löytämään tilat, jossa ne voisivat toimia, mikäli toimintaan tulee tauko, esim. kumppanuustalolta.

Hämeenlinnan kaupungin Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta piti kokouksen 21.3. jossa käsiteltiin yhdistyksen sekä kaupungin välistä sopimusta. Lautakunta päätyi irtisanomaan sopimuksen yhdistyksen hallituksen esityksen mukaisesti huhtikuun lopussa.

Lammin ryhmä jatkuu entisellä paikallaan. Ryhmää tulee tukemaan kuukauden 1. tiistai päivätoiminnan ohjaaja.
Salibandyryhmän toimintaa pyritään jatkamaan ainakin jäsenvetoisesti.

Seuraaviin talokokouksiin kannattaa tulla mukaan kuulemaan viimeisimmät tiedot 5.4. ja 19.4.
Asioista tiedotetaan lisää, sitä mukaan kun tiedotettavaa tulee.


Tulevat tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia.

Yhteystiedot

Erottajakatu 21 B 13130 Hämeenlinna

050-5580 540

klubitalo@hameenklubitalo.fi

hameenklubitalo.fi

“Tulevaisuus tulee. Vain sinä päätät mihin se menee.”